Kajaani

Kajaanin Tutkijoiden yössä yliopistokeskuksen toiminnan esittelyn lisäksi paneudutaan Kainuun tulevaisuuteen sekä tutkimuksen, koulutuksen ja osaamisen merkitykseen hyvän tulevaisuuden luomisessa.

Jo aikaisemmin päivällä Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA ja Mittaustekniikan yksikkö MITY järjestävät ohjelmaa työpaikoilla ja kouluissa. Iltatilaisuudessa on alustus ja paneelikeskustelu Kainuun tulevaisuuden näkymistä. Keskustelussa on mukana yliopistokeskuksen, alueen vaikuttajien, yrittäjien ja nuorten edustajia. Nuorimpiakaan osallistujia ei ole unohdettu: lasten työpajassa mm. luodaan valoa pimeneviin iltoihin. Kahvitarjoilun aikana yleisöllä on mahdollisuus keskustella kainuulaisten tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden kanssa.

Tapahtumassa esitellään myös vähintään postereiden avulla yliopistokeskuksen tutkimusta ja kehitystyötä terveydenhoidon pikamittauksien, liikuntateknologian, varhaiskasvatuksen, ympäristömittauksien, luonnontuotteiden ja biotalouden aloilla.